lauantai 31. joulukuuta 2011

Upean vuoden päätteeksi

Muutaman päivän takainen Vaasanreissu ei tuottanut tulosta. Mutta voi olla parempi niin. Jahka pääsen arjen syrjään alan toteuttaa suunnitelmaa B. Juuri nyt puuhastelemme uudenvuodenaaton illallista, jonka nautimme hyvien ystävien seuarassa. Menyy:
Mojito
Kukkakaalikeitto kampasimpukoiden ja chevreleivän kera, juomana shamppanja
Häränfile viini-balsamiacokastikkeen kera, perunajuustokakkuset, haricotes vertes ja parsa, juomana punaviini
Kotitekoinen vaniljajäätelö (jätskibaarin talossa kun ollaan) eksoottisten hedelmien kera, jälkiruokaviini
Kahvi ja avec

Illallisen jälkeen kuohuvaa kaupungilla ilotulitusta seuraten. Life is so good.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Haikeaa

Jätin tänään talon avaimet, uusi pari ryhtyi heti muuttopuuhiin. Tuntuu haikealta, vaikka en olisi uskonut. Nyt meillä ei ole sinne enää mitään asiaa, toivottavasti uudet asukkaat viihtyvät ensimmäisestä yöstä lähtien. Kaikkea hyvää heille.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Hurja tuuli

Kävimme tänään Kanuunalahdessa ihailemassa talvista myrskyä. iPhonella saa ihan hyviä kuvia.
Meri on ihanan violetinsininen. Tästä voisi kehittää taulun.



Sen jälkeen olen nukkunut päiväunet sohvalla ja lukenut kirjaa. Todellinen lomapäivä.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulupäivänä

Aatto meni mukavasti, pojat tuli illalliselle ja meillä oli oikein kiva ilta. Sitä vauhdittivat tuttavaperheen 3- ja 1-vuotiaat lapset, oli hauskaa katsoa heidän riemuaan. Toivottavasti meidänkin perheissä saadaan nauttia lastenlapsista, he tuovat ihan uutta sisältöä elämään. Vaikka sillä ei ole mitään kiirettä, olemme juuri nyt ihan mahtavassa elämänvaiheessa.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Ei voi mitään

Tuli se kuitenkin, haikeus. Ajatus tyhjänä ammottavasta talosta kirpaisee hiukan, siellä se on aivan yksin muutaman päivän. Yllättäviä tunteita. Alakuloa lisää se etteivät omat pojat olleet joulupuurolla, vaikka onkin "minun vuoroni", ei he viitsi ajella edestakaisin eivätkä viihdy näissä usissa kuvioissa. Eikä sitä voi heiltä vaatiakaan, kaikkihan kai haluavat viettää joulua omassa kodissaan. No, kohta aatto on ohi ja minun jouluni voi oikeasti alkaa.

torstai 22. joulukuuta 2011

Finally

Talo on siivottu. Suihkukaapin alustaa ja silikonisaumoja myöten. Melkoinen urakka, mutta samalla jonkinlaista surutyötä, vaikka muutto onkin iloinen asia. Talossa on kuitenkin eletty monet vuodet, sinne mahtuu paljon iloisia tapahtumia ja hauskoja juttuja poikien varttuessa. Mutta myös vaikeita asioita, ne oli hyvä jynssätä pois. Autotalli tyhjenee huomenna, ja toivon mukaan tyhjentäjät myös siivoavat. Tarvittaessa viimeistelen. Ensi viikolla luovutan avaimet ja toivotan muuttajille hyviä vuosia talossa.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Nu eller aldrig

I dag gäller det. Ingen städning, fin klänning på och på riksåttan. Förklarar sen, kanske.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Aamuhetki

Täällä on ihanan hiljaista, mahtavaa kun ei tarvi kuunnella koneellista ilmanvaihtoa koko ajan. Meidän makkariin ei kuulu edes autojen äänet, vaikka olemme ihan keskellä kaupunkia. Olkkarin ikkunasta voi ihailla Raatihuonetta. Mahtava paikka. Olemme roudanneet kamoja kaksi päivää, tänään haetaan viimeinen lasti. Tavarat etsii paikkaansa, mutta aika hyvin olemme saaneet keiken mahtumaan kaappeihin, ja varastoon. Sitten alkaa siivousurakka. Mutta se sujuu nopsasti kun talo on tyhjä. Tiistaina pitää piipahtaa Vaasassa, jos tämä kurkkukäheys ei kehity flunssaksi.

Olkkarin ikkuna

torstai 15. joulukuuta 2011

My hero

Det här blev över när Jonas plockade sina saker i lådor. Han visste inte vart han ska stoppa den - alla andra legos har åkt i lådor för länge sen. Jag tar den gärna, den får hålla mig sällskap hädanefter på skrivbordet och ge inspiration till allehanda nya legoäventyr jag håller på med.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Aina vain pitää karsia

Kaaos siirtyy pikkuhiljaa Kuusistontieltä jätskibaariin. Sitä mukaa kun sinne viedään tavaroita ja yritetään löytää niille paikka. Ihanan tyhjän huoneiston feng shui ei kestänyt kauaa. Mutta tavoite häämöttää, viihtyisästi omilla tavaroilla sisustettu uusi koti. Vielä pitää vain pistää paljon varastoon. Pitää miettiä, mitä me ihan oikeasti tarvitaan?

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Asia kerrallaan

Tänään siivosin saunan, kärcher irrotti lian lauteista ja puhdisti saumat valkoisiksi. Miten ihmeessä en ole hankkinut tuota ihmevehjettä jo aikaisemmin. Liesituulttimen pinttynyt rasvakin saa sillä kyytiä. Toivottavasti siivoojat tekevät urakkansa huomenna että me pääsemme asettumaan. Ekaksi siellä pitää vahata lattiat.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Najs time

Eilisiltana oli ihana tavallinen perjantai. Söimme hyvin, joimme viiniä ja nuorison kanssa vielä glögiä, sitten nukahdimmekin sohvalle ennen kuin Idols-voittaja selvisi. Onneksi pystyimme katsomaan sen saman tien uudelleen RE-teeveestä, ja kisan voitti aivan ihana Amanda. Tänään kuoromme lauloi Cornerin joulubasaarissa. Söimme sen jälkeen Amandassa lounaan ja menimme pesemään ikkunoita uuteen kotiin. Höyrypesuri on aivan mahtava, se tekee ihan oikeasti ihmeitä. Nyt on sininen hetki, sen jälkeen hyvien ystävien luo glögille.

torstai 8. joulukuuta 2011

Muuttolomaa

Vielä viikko täällä laatikoiden keskellä, ja töitä piisaa. Aion laittaa putiikin kiinni kahdeksi viikoksi, haluan hoitaa muuton kunnolla. Olen ilmoittanut asiakkaalleni (niin, melkeinpä elän yhden varassa), pakko olla piittaamatta jos he tapansa mukaan unohtavat että olen poissa. Muutos sinänsä tuntuu hyvältäa, kaaos ottaa välillä kaaliin. Ja se harmittaa, että jouduimme liankaamaan muuttoa niin kauan, että kuiva ja leuto syksy ehti muuttua räntäsateeksi.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Sing a song

Viikonloppu meni laulun merkeissä. Kristinestads Manskör oli kutsunut Ilmajoen naiskuoron Katariinat ja Ilmajoen mieskuoron Ilkanmiehet konserttiin, lauloimme heidän kanssaan kirkossa. Melkein katto kohosi kun kajautimme yhteisvoimin Hoosiannan. Kirkossa on ihana laulaa. Konsertin jälkeen pidimme yhteisen sitsin, jossa oli tuhottomasti laulua ja naurua. Hormonit esiintyivät kolmella biisillä ja villitsivät yleisön, ja We Ate eli KMK:n yksi kokoonpano esitti muutaman numeron. Ilkanmiehillä oli paljon kivoja kvartettinumeroita, oli hauska kuulla muutakin kuin tuttua ja totuttua. Katariinat lauloivat taitavasti kirkossa, mutta hyvin heikoilla äänillä, vähän sellaista "piipitystä". Me taas käytämme "raakaa laulutyyliämme" joka paikassa, ja saimme siitä kiitosta. Me kuulemma kuulostamme hyvältä.

Hormoneilla on vielä yksi keikka ennen joulua, harjoittelimme sitä varten eilen paria uutta biisiä, yhden upean kaanoninkin. Tosi hauska huomata miten me kehitymme ryhmänä.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Käsittämätöntä

En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Taloni lämmitysjärjestelmä on vielä 3 vuotta asennuksen jälkeen sekaisin. Kun ulkona on muutama plusaste talossa on 25 astetta, ainut keino jaksaa on sulkea ilmankierto, eli "sulkea patterit". Soitot asennusfirmaan eivät auta, yhteydenotto lämpöpumppuja myyvään firmaan ei auta. Ovat olleet yhteydessä keskenään ja luin rivien välistä, että asennusfirma pitää minua hiukka hysteerisenä naisihmisenä, joka ei tajua mitään. Olen jatkanut soittamista, ja odottamista. Viikot kuluvat, avaintenluovutus lähestyy.
Asennusfirma on kauhuesimerkki huonosti hoidetusta firmasta. Omistaja valittaa kerran toisensa jälkeen minulle, miten heillä on ihan hirveää ja kauheaa ja kaikki on jokun muun, kuten rakennsufirmojen syytä. Ja minä olen asiakas. En voinut nyt aamulla olla sanomatta hänelle että hanki lisää työntekijöitä, älä ota hommia joita et pysty hoitamaan, ja samalla toivoin hänelle pikimmiten lisää kilpailua että homma alkaisi toimia. Kuinka joku voi pyörittää firmaa tuolla tavalla?!?

torstai 1. joulukuuta 2011

Katsaus elämään

Vanhoja tavaroita lajitellessa tulee käytyä läpi koko elämänkaari. Olen lukenut lukioaikaisia runojani, jotka tihkuvat nuoruuden tuskaa ja epätoivoista rakkautta. Olen kerännyt monen vuoden kirjeenvaihdon ystävien ja rakastettujen kanssa muovipussiin, jonka laitoin odottamaan joutilaita sadepäiviä. Toivottavasti löydän pussin sitten, kun sellaisia päiviä ehdin viettämään. Olen pakottanut itseni luopumaan lasten piirustuksista ja ihanista äitienpäiväkorteista, jokusen tosin säästin. Olen ihaillut upeita koulukirjoja ja pistänyt ne huokaisten paperinkeräykseen. Miksi en tutustunut niihin silloin, kun niitä käytettiin? Olinko liian kiireinen? Olen heittänyt menemään kihlajais- ja hääonnittelukortit, enkä tehnyt eroa entisen ja nykyisen avioliittoni kohdalla. Olen laittanut kiertoon vaatteita, joihin liittyy erilaisia muistoja ja joista osaa takuulla kaipaan, kun eteen tulee jonkinlaiset teemabileet. Olen pakannut laatikkoon hyviä ja huonoja kirjoja, osa lukematta, osa luettuja. Yhden jätin yöpöydälle, jos vaikka innostuisin tässä muuton keskellä lukemaan... :-) Hassua miten lapsuuden ja nuoruuden ykkösharrastus, lukeminen, on jäänyt aivan taka-alalle. Olen koonnut värituubit ja kynät, piirroslehtiöt, pohjat ja akvarellipaperit varastoon toivoen, että joskus vielä voisin viedä ne ateljeeseeni. Elettyä elämää on takana kohta puoli vuosisataa, tuntuu hyvältä miettiä sitä hetken. Sen turvin voin luottavaisesti odottaa edessä olevaa seikkailua - loppuelämää.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Joulusta

Joulu lähestyy, tänä vuonna se jää täysin muuton ja siivouksen jalkoihin. Eikä se oikeastaan haittaa. Joulu on vaikea juhlapyhä, varsinkin eronneilla ja uusiperheellisillä. Sitä tunnelmaa, mikä joulussa oli lasten ollessa pieniä ja perheen ollessa vielä ydinperhe, ei saa enää tekemälläkään. Sitä on koko ajan vähän paha olo omien lasten puolesta, he joutuvat viettämään aikaa outojen, vaikkakin tosi mukavien, ihmisten parissa ja ajelemaan edestakaisin. Ihan kiltisti he sen tekevät, eivät valita yhtään, mutta hohto on poissa, ainakin minulta. Odotan sitä päivää, että pääsemme viettämään joulua jossain muualla miehen kanssa kahdestaan, vaikkapa Alpeilla tai etelässä, samalla kun lapsemme viettävät omia joulujaan omien perheidensä parissa. Sitä sopii kai haaveilla.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Peu à peu

Har igen köpt en pryl: ångtvättmaskin av känt märke. Hade kontaktat en städfirma men innan de ringde tillbaka hann gå 4 dagar och jag trodde jag ska skura alla ytor själv, alltså var det bara att köpa en ångtvätt. Går allt smidigt o jag hinner själv så avbokar jag städhjälpen, vi får se. Idag skurade vi 70 kvadratmeter trägolv med tallsåpa i björntunga, ett redigt dagsverk.

torstai 24. marraskuuta 2011

Nya vyer

Det var ett mycket intressant affärsmöte, hela H:forsresan med mycket slötid var värt det. Det handlade om att börja coacha folk som vill lära sig ett språk, i mitt fall svenska. På hög nivå där man också kan betala för tjänsten. Det jag bör satsa är min person och viljan att resa fram o tillbaka. Som tur kan en del skötas via Skype.
Men det var inledande diskussioner, saken får nu gro och ta form. Återkommer till det.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Simonkentältä

Tasan kaksi vuotta (ja yksi päivä) sitten kirjoitin viimeisen juttuni koulutusblogiini, totesin, että on aika siirtyä työelämään. Aika nihkeästi menee. Kesän jälkeen 5 tulkkausta, tällä hetkellä ei  yhtään näköpiirissä. En silti tunne olevani huono tulkki, uskon että olen ok. Minulla olisi kysyntää, jos matkat ja hotelli ei aina maksaisi hunajaa.That's the fact. Ja koska en halua muuttaa, tilannetta pitää rukata edelleen. Tapaan huomenna yhden mahdollisen ovenavaajan.
Tänään kävin Stockamannin 7. kerroksessa kampaajalla, ja löysin vihdoin konseptin, joka pitää minut kuosissa: Redken. Olen käyttänyt tuotteita jo pitkään, ne ovat hyviä. Mutta nyt olin eka kertaa tuotteita käyttävien ammattilaisten käsittelyssä, ja sain toimivan värin. Lähin tällainen kampaamo on Porissa. Ei paha.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Sekameteliä

Kotia on pantu sekaisin, viihtyisyyttä luovat tavarat ja verhot ovat laatikoissa, joka puolella on pyttyä ja lootaa, pussia ja kasoja. Touhusimme muuttoa koko viikonlopun, ja piipahdimme jätskibaarissa ihailemassa värivalintoja, näyttää menneen nappiin. Se ei aina ole kovin helppoa, kun kourassa on värikartta, ulkona pilvinen päivä ja kämppä ilman valoja. Emme pääse vielä asumaan 3-4 viikkoon, kylppäriremontti vie aikansa, mutta voimme alkaa sisustamaan muutamia huoneita. Yritämme ehtiä viikonloppuisin, viikot ovat täynnä työtä. Ja millaista työtä - tänään olen kääntänyt ihan ihmeellisiä verkkopelejä, joista minulla ei oikeasti ole hajuakaan. Oikein pistää vihaksi, minä käyttäisin resurssini mieluummin johonkin muuhun...
Edessä pari päivää Hesassa, yksi liiketapaaminen ja hieman shoppailua. Ihan hyvä päästä tästä kaaoksesta hetkeksi pois.

torstai 17. marraskuuta 2011

Ruotsin hyötykäyttöä?

SKTL välitti sähköpostiini (ja monen muun postiin) viestin eräästä yrityksestä, joka etsii ruosinkielentaitoisia  henkilöitä opettamaan bisnisruotsia yrityksille. Kuulosti todella mielenkiintoiselta. Olen sopinut tapaamisen heidän kanssaan ensi viikolle, pitää tutkia mistä tässä oikein on kyse. Ehkä minä jatkossa tulkkaan ja koulutan, eihän sitä koskaan tiedä. Huvittavaa on, että henkilö ehdotti tapaamista Café Ekbergissä Helsingin Bulevardilla. Olin siellä aamiaisella niinikään mahdollisen yhteistyökumppanin kanssa varmaan kohta 10 vuotta sitten, kyseessä oli tällöin yrityksille tarjottava koulutus ylipäänsä. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. Jos nyt olisi enemmän evästä.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Unettomia öitä

Jotkut ihmiset hankkivat stressistä vatsahaavan, minä menetän yöunet. Tekeillä on juuri nyt niin paljon, muutto, remppa, aina vain piiputtava maalämpö, hirveästi töitä ja joulukin tulee. Saatan herätä puoli kahdelta, kolmelta, puoli viideltä, valvon pari tuntia ja kellosta riippuen joko valun horrokseen tai nousen ylös. En ehdi lenkkeillä, mikä tietysti auttaisi. Mutta kun koko ajan pitää olla vahtimassa milloin tulee sähkömies, milloin peltiseppä, milloin maalämpöasentajat. Ja töitä pukkaa koko ajan, eikä vakiasiakkaalle noin vain sanota ei. Huh. Olisipa pian kevät, uusi koti jotakuinkin järjestyksessä ja uudet talonomistajat tyytyväisiä.
Olen tänäänkin paasannut sekä LVI-liikkeelle että Niben maahantuojalle ja yrittänyt saada hätääni kuuluviin, eikä muuta kuin kylmää kättä. Tuntuu hirveältä, jos järjestelmä ei toimi kun luovutan talon.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Supersurprise

Nu har jag gjort det: klätt mig i vitt o burit brudslöja. Helt utan planering. Vi var på väg till en elfri kväll till ett par vänner, och det visade sig vara en möhippa/svängsexa! Sådär ett halvår efter vigseln, så blir det när man inte avslöjar sina planer till vännerna. Vilken fantastisk överraskning. Vi fick byta om till fina kläder, och lotsades av 10 glada människor runt i stan i en husbil. Vi blev intervjuade av en tysk herreman i radiostudion, försökte köpa kvällstidningar med kronor på ärrä, sålde bredband euro/metern på ABC, handlade upp bredbandspengarna på grillen i Tjöck, och landade till en superfin middag i Skrattnäs. Vilken kväll! Vilka underbara vänner vi har!! Det värmer så i hjärtat.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Startskottet

Muuttotouhu aloitettu. Tyhjensimme autotallin vinttiä ja osittain autotalliakin, kämpän varasto täyttyi nopsasti ja autotallistakin yksi seinä. Joukossa on paljon kamaa josta haluan päästä eroon, joko myyn itse kirpputorilla tai lahjoitan pois. ja loput järjestän joskus kun ehdin ja jaksan. Pääasia että saamme talon ajoissa tyhjäksi ja siivottua.
Illalla on tiedossa kynttiläilta ystävien luona, siis täysin sähkötönta ateriointia ja yhdessäoloa. Ihan mukavaa harmaana marraskuisena lauantaina.

torstai 10. marraskuuta 2011

A bit of a loser

Töitä pukkaa tasaiseen tahtiin. Ihan hyvähän se on, vaikka oikeastaan haluaisin sulkea loppuvuodeksi ja keskittyä muuttamaan. Tartuin myös toiseen oljenkorteen, menen parin viikon päästä tapaamaan henkilöä, joka on hakenut ruotsin kielen taitoista henkilöä kouluttamaan liike-elämän ruotsia yrityksissä. Ihan vain tunnustellakseni ja kuullakseni millaista panosta se minulta vaatisi. Sekin voisi olla tulkkauksille hyvä täydennys. Nyt pitää pitää kaikki ovet auki, vaikka välillä vähän vetääkin.

Lämpöpumppu on vihdoinkin puhaltamassa taloon lämmintä ilmaa. Olemme värjötelleet monta viikkoa ja odotelleet milloin on talvivaihteen aika. Tänään kun mittari alkoi olla 18 asteessa soitin taas ja pyysin asentajaa paikalle. Jotain se siellä ähelsi, asetti huonetermostaatin uuteen asentoon ja kas, lämptöila alkaa pikkuhiljaa kohota. Oikastaan olisin oikeutettu jonkinlaiseen hyvitykseen, kun tässä hienosäädössä on mennyt jo pari vuotta ja olemme saaneet joko hikoilla tai palella, ja olen takuulla maksanut aivan liian suuria sähkölaskuja. Mutta en viitsi alkaa vaatimaan.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Väriä seiniin

Kämppä oli eilen ekaa päivää tyhjä. Kävimme katsomassa sitä ja saimme valita jopa värit, viisi huonetta maalataan uusiksi ja vessa remontoidaan, saimme valita myös klinkerit ja laatat. Loistojuttu. Tavoitteena on, että kaikki olisi valmista kolmessa viikossa. Sitä ennen voimme jo alkaa täyttämään varastoa ja autotallia. Ensin pitää kuitenkin siivota, edellinen asukas oli vienyt ensin lamputkin katosta ja yrittänyt sitten siivota iltapimeällä ilman valaistusta, jälki oli vähän sen näköistä. Ikkunoita ei varmaan ole pesty vuosiin. Voi olla että menee meiltäkin kevääseen, ei niitä pakkasilla pestä. No, kukin taaplaa tyylillään, aattelin kyllä siivota taloni vähän paremmin.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Taas maanantai

Loppuviikko oli yhtä hulinaa. Hesan keikka meni ihan hyvin, samoin perjantain seminaari. Nyt pitää sitten selvittää rästiin jääneet työt.
Perjantai oli muutenkin huippupäivä, sistersien keikka elinkeinotoimiston järjestämässä yrittäjäillassa meni ihan nappiin ja ilta oli muutenkin todella onnistunut. Hieno paikka kaikenlaisiin tilaisuuksiin tuo Corner. Lauantaina olimme vähän seurankipeitä ja soitimme kavereita kylään. Kiva kun ei aina tarvi suunnitella etukäteen.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Välipäivä

Olihan siellä Köpiksessä kiva käydä, vaikka tuntuikin hassulta lähteä kotimatkalle kun oli juuri päässyt tulkkaamisessa alkuun. Eka kokous on aina vähän semmoista haparointia, vaikka ihan hyvin se meni. Onneksi tiimikollegani tuli moikkaamaan minua lentokentälle, tuli matkaan vähän lisää mielekästä sisältöä. Lennotkin sujuivat sutjakasti, sama kone kuljetti Vaasaan saakka, ja oli vielä hiukka etuajassa. Nyt pitäisi sitten hoitaa vähän kaikenlaisia asioita ja valmistautua Botnia-Atlantican huomiseen kokoukseen, lähden ajamaan junalle klo 5 aamulla.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Varpaat hellinä

Tulin illansuussa Köpikseen. Ilta on lämmin, mutta en jaksa lähteä nauttimaan siitä, eikä yksin huvita. Varpaat ovat hautuneet korkkareissa koko päivän. Iskuvaimennetut nahkasaappaat ovat aivan ihanat kävellä,  mutta näköjään päivä on ollut liian pitkä.
Lääkäri arveli vanhan sappivaivan olevan vatsavaivojeni taustalla. Jos ja kun kramppi uusiutuu niin sitten labraan ja tuloksista riippuen sitten mahdollisesti gastroskopiaan. Ihme lääkäri, antoi kohtauksen varalle kipulääkettä ja kertoi samalla että sillä voi olla yksi vakava sivuvaikutus, jonka takia sen käyttö on kielletty Ruotsissa: se voi syödä valkosolut. Jaaha, "mutta koska olet sitä aikanaan syönyt niin ei sinulla sitten ole hätää". Luulen syöneeni, vai oliko se äiti jolla oli kyseistä lääkettä....siitä on jo melkein 20 vuotta. Lisäksi hän kertoi gastroskopian voivan aiheuttaa haimatulehduksen, ja se voi olla johtaa sitten kuolemaan. Kerrassaan hilpeä tyyppi, ja maksoi 60 euroa. No, näillä mennään ja katsotaan mitä tapahtuu.
Olen lukenut kokousasiakirjoja matkalla, ja kaivoin vielä äsken valiokunnan jäsenten kokoonpanon. Mielenkiintoista päästä Folketingetin tiloihin.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Feeling good

Hyvin meni viikonloppu, ilman kramppeja. Lauantain NaisDay toi kaupungille paljon porukkaa ja meille Corneriin yleisöä. Ja illalla tanssiittiin irkkuillassa. Viikonlopun kruunasi kahden hyvän ystävän vierailu, toisen tunnen yläasteelta saakka ja toiseen tutustuin vuosituhannen vaihteessa, ihania ihmisiä, samoin kuin nää ihanaiset sisterit.




perjantai 28. lokakuuta 2011

Hidasta hirveä

Olisi pitänyt jo ehtiä harkkoihin, mutta routapaistia pitää vahtia, vielä asteen verran. Sitten upotan sen mausteliemeen ja huomenna nautitaan. On ollut vähän valju päivä, olen kärsnyt nyt melkoisista vatsakrampeista muutaman illan, varasin tänään ajan Mehiläiselle. Pitää tutkia onko siellä vanha sappivaiva taustalla vai jokin muu joka jyllää. Tylsä olla puolikuntoinen, varsinkin kun on (olisi) vauhdikas viikonloppu edessä. Mutta kyllä sistersit kohta piristää.

torstai 27. lokakuuta 2011

Tankeväckande

Hade arbetsmässigt en bra dag. Åkte 5 minuter till jobbet, tolkade hela dan, var på lunch med kollegan på stan och njöt av det sociala sammanhanget. Ämnet var mycket intressant, hjälpmedelseminarium, det var mycket information till personer som har nedsatt funktionsförmåga, minnessjukdom eller som bara blir äldre och har framför sig alla möjliga åldersrelaterade hinder för att bo hemma. Det var lite skrämmande att höra att av alla 50-åringar idag så insjuknar var 4 i någon demenssjukdom senare i sitt liv. Om man tänker att var tredje, eller var det kanske också var fjärde, får cancer, så man kan inte annat än att vara tacksam för varje dag som går och man får vara frisk. Det glömmer man för lätt.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Kuin taivaan lintu

Onpa kevyt olo. Vähän sama fiilis kun aikoinaan sanoin itseni irti ja heittäydyin yrittäjäksi. Varmaan se on vapaus mikä tässä tuntuu eniten. Olen velaton ensimmäisen kerran 25 vuoteen. Pistän loput talteen ja jatkan pärjäämistä omilla tuloilla. Mutta ensin maksan talon myynnistä aiheutuneet kulut ja kevään matkan.
Suurin osa kummastelee valintojani, talossa asumista ja talon omistamista pidetään yleisesti jonkinlaisena taivaana ja tavoitteena. Pankkivirkailija oli poikkeus, hän tajusi juuri mitä tarkoitin kun sanoin viihtyväni vuokralla. Hänella on takanaan samankaltainen kuvio kuin minulla, elämä opettaa.

maanantai 24. lokakuuta 2011

What a day

Tänään saimme tietää saaneemme haluamamme asunnon, eli jippii! Ja tänään tilasin lemmenloman Curacaoon, lähdemme pakoon pyöreitä vuosiani - jippii siitäkin!. Eiköhän sitä nyt jaksa paiskia töitä vaikka ne olisi vähän tylsiäkin. Ensi viikko on tosin kaikkea muuta kuin tylsä, maanantaina Köpikseen, tiistaina kotiin, keskiviikkona harkat, torstaina Hesaan, perjantaina Närpiöön ja illaksi yrittäjien iltaan esiintymään ja vieraaksi.Ei taida muutto edistyä.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Vielä hetken talollinen

Ihanan kiireetön viikonloppu. Perjantain kuntokartoitus meni hyvin, talossa ei mitään huomautettavaa. Olen talonomistajana enää kolme yötä, sitten asun toisen omistamassa asunnossa kunnes muutamme, enkä maksa vuokraa! Ja uudesta kämpästä ei ole varmuutta, yllättäen emme olleetkaan ainoat hakijat. Mutta en ressaa, kyllä tämä jotenkin järjestyy.
Esikoinen tuli ekaa kertaa kotiin Turusta, melkein 2 kuukauden putken jälkeen. Ja toi mukanaan isot pyykkikassit, pyykinpesukone on vasta tilauksessa. Pesin pyykit ihan ilomielin, oli niin mukava saada jutella taas kaikenlaista.  Mutta en ota tavaksi, jahka on saanut koneensa niin hoitakoot itse.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Elämä maistuu

Vein auton aamulla verstaalle ja lähdin sieltä kävelylle. En hikilenkille Antilaan vaan kaupunkikävelylle keskustaan. Talossa on iltapäivällä kuntokartoitus eikä sitä ennen saa mennä suihkuun, joten piti kävellä iisisti. Kävelin Itäistä Pitkääkatua torille päin ja totesin taas kerran ettei tämän kauniimpaa kaupunkia taida olla, ainakaan minun silmissäni. Puutaloja, puuaitoja, aidanrakoon vilahtava kissa, syksyn väreissä hehkuvia puita, aamuhämärässä loistavia katulyhtyjä, persoonallisia puutarhoja, kiireetön tunnelma... Ihan oikeasti olen rakastunut kotikaupunkiini.

torstai 20. lokakuuta 2011

Mietteitä lenkiltä

Olo on paljon parempi, vatsassa tuntuu vain hienoista kivistystä. Lähdin lenkille ihanaan syksyiseen ja tuuliseen aamuhämärään. Ajatus saa syystuulessa ilmaa alleen, se lentää keltaisten lehtien lomassa, ratsastaa aallon harjalla ja tarttuu korkealla huojuvaan kuusenlatvaan, jatkaen kohta matkaansa vapaasti kiitävän linnun selässä. Mietin kaikenlaista, korvanapeista kuuluva kappale "Moves like Jagger" sai minut muun muassa miettimään sitä, miksi Tanssii tähtien kanssa on niin suosittu ohjelma. Useimmat meistä kai haluaisivat hallita kehoaan ja liikkua sulavasti, se on kaunista katsottavaa. Olin pitkään sitä mieltä, että maailma menetti jotain kun minusta ei tullut tanssijaa. Olen aina rakastanut tanssia ja rytmiliikuntaa, nuorena vain ujous/saamattomuus ja harrastusmahdollisuuksien puute estivät antautumasta alalle.Se on kuitenkin edelleenkin ykkösasia, mikään muu fyysinen aktiviteetti ei saa aikaan sellaista kokonaisvaltaista hurmiota kuin tanssi. Tai saa, mutta se ei kestä yhtä kauan. Nyt kun olen löytänyt niinikään tanssia rakastavan kumppanin ja olen päässyt kokeilemaan erilaisia paritansseja huomaan, etten opikaan ihan itsestään, se on jopa vaikeaa ja kovan työn takana. En pärjää hyvin yksittäislajeissakaan, esimerkiksi zumbassa olen rytmistä jäljessä ja liikun todella kömpelösti. Niin ne karisevat nuoruuden luulot, kehonhallinta ja sulavuus vaatii kokopäivätyötä. Mutta ei se haittaa, fyysisestä vajavaisuudesta huolimatta hurmio on edelleen sama.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Vatsa pipi

Kehon keskipiste on äärimmäisen tärkeä, kun vatsassa on jotain vikaa kaikki tuntuu vaikealta. Olen jo viikon ajan luullut sairastuvani vatsatautiin, vatsa kouristelee silloin tällöin mutta kouristelu ei johda mihinkään. Mälsää. Peruin huomiset opetustunnit, ne menisi ihan pipariksi jos olen puolikuntoinen. Ja nyt olen. Olin ajatellut raivata jotain isoa autotallissa, taidan tyytyä muutamaan laatikkoon täällä varastossa.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Iltaa kohti kohoten

Eilinen oli vähän suossa rämpimistä, päällimäisenä oli turhautuneisuus ja virrattomuus, välillä oli pakko nousta koneelta ja mennä haravan varteen heilumaan. Piristyin kun porukat tuli töistä ja elämään vuorovaikutusta. Illalla sitten jo jorasi lujaa kun HormoniSistersit kokoontuivat harjoittelemaan NaisDayn keikkaa varten, siitä tulee ihan hyvä vaikka aikaa on hintsusti. Päivän kaari näytti selvästi ihmisen sosiaaliset tarpeet.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Fiilistelyä

Har så vacker utsikt från mitt vardagsrum att jag måste skriva om det. På dagen har skogen och närliggande träden lyst gröna och gula, idag i fin solsken mot blå himmel. Men även när det är mulet så här års så ser det ut att vara soligt när träder lyser så fint. Nu har jag tänt ljus och beundrat utsikten när det skymmer, det har hunnit bli nästan mörkt. Har inga gardiner utan njuter av naturen bakom glaset. Undrar hur de nya ägare kommer att inreda det här rummet. Även om jag har ett stort skrivbord här och soffgruppen är lite inklämd så finns det fin stäming, det finns potential. Men det får jag aldrig veta.
Älskade min utsikt i Kallhäll från åttonde våning mot Mälaren o horisonten, kommer säkert också älska det jag ser från mitt nästa vardagsrumsfönster.

torstai 13. lokakuuta 2011

Viktigt o oviktigt

Har tolkat två dagar på ett seminarium om uppsökande ungdomsarbete. Hade egentligen inget hum om det tidigare. Mycket intressant, och mycket viktigt. Vi har ca 60 000 ungomar som försvinner från systemet efter grundskolan, de måste sökas upp för att de inte ska riskera att bli utslagna. Jag är full av beundran för människorna som jobbar med detta och som bryr sig om på riktigt - vilken insats de gör!
Tolkningen var dåligt ordnat, beställaren ville inte bekosta sig ordentlig teknik med burar, utan vi fick fånga talet från luften och hörlurarna räckte inte till alla. Det var många finskspråkiga som inte förstod någon svenska alls, så till slut gav de svenska talare upp och gick över till finska. Igen sparade man på fel ställe.
Men nu till mitt så oviktiga jobb som har hopat sig under två dagar...

maanantai 10. lokakuuta 2011

Just näin

Luin Hesarin Nyt-liitteestä puolalaisesta Mariasta, joka on ehtinyt toteuttaa elämässään jo montakin unelmaa. Här kirjoittaa ne aina vihkoonsa, siitä se alkaa. Tämä saitti on yksi niistä. Upeita designtutoteita taitelijalta kuluttajalle, najs. Don't dream about life, just live you dreams.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Om konst

Ramlade via en trevlig blogg som jag läser till den här underbara konstsajten, gillar skarpt hennes tavlor. Såpass att jag har frågat om priser och funderar om jag ska köpa en tavla. Så enkla, men uttrycksfulla, och vackra. Så här skulle jag vilja måla, har det ständigt i bakhuvet. Plan B är att fortsätta som företagare och skapa samtidigt utrymme o tid för eget skapande, och det är nästan lika lockande som plan A som är att prova på en anställning. Men jag vet inte om jag lyckas skapa tid för det. Men jag försöker.

Coming Out, Annelie Nilsson

Archipelago I, Annelie Nilsson