Ei voi mitään

Tuli se kuitenkin, haikeus. Ajatus tyhjänä ammottavasta talosta kirpaisee hiukan, siellä se on aivan yksin muutaman päivän. Yllättäviä tunteita. Alakuloa lisää se etteivät omat pojat olleet joulupuurolla, vaikka onkin "minun vuoroni", ei he viitsi ajella edestakaisin eivätkä viihdy näissä usissa kuvioissa. Eikä sitä voi heiltä vaatiakaan, kaikkihan kai haluavat viettää joulua omassa kodissaan. No, kohta aatto on ohi ja minun jouluni voi oikeasti alkaa.