Olen kohta elänyt puoli vuosisataa, ja tunnen itseni usein mieleltäni pikkutytöksi: huoleton ja onnellinen. En osaa ainakaan tällä hetkellä niin kauheasti märehtiä asioita vaan annan mennä täysillä eteenpäin. Elämääni on toki mahtunut muunlaisiakin aikoja, mutta juuri nyt tunnen eläväni naisen parasta aikaa. Kliseistä, juu. Mutta ihanaa. Toisinaan saatan kaivata kovastikin niitä vuosia kun pojat oli pieniä. Mutta sekin kaipuu on hyvä tunne, minulla oli onni saada kaksi upeaa lasta ja nauttia heidän laina-ajastaan. Ja toivottavasti saan seurata heidän elämäänsä läheltä iloineen ja suruineen.
Liikaa ei ehkä saisi hehkuttaa omasta onnellisuudestaan ettei ärsytä muita, sen olen huomannut. Mutta vaikea sitä on peitelläkään, ja minusta hyvä olo saa näkyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti