lauantai 28. heinäkuuta 2012

Hetki yksin

Ihana kesäpäivä on kääntymässä iltaan, meri on edelleen peilityyni, aurinko paistaa utuiselta taivaalta. Kävin juuri meriuimalassa uimassa, nyt istun kotona ja nautin hiljaisuudesta. Nuoret lähtivät Turkuun, toinen siivoamaan ja tyhjentämään kämppäänsä, toinen vastaanottamaan kamojaan. Menemme huomenaamuna perästä, viemme toisen mööpelit ja haemme toisen.
Kesä nuorison kanssa on mennyt hyvin, vaikka emme aina ihan ymmärräkään toisemme tapoja. Hiukan on pitänyt kinastella, heidän mielestään minä nipotan ja minusta he ovat liiankin rentoja. Miniänalku on ollut kaikin tavoin avuksi, olen pyytänyt poikia ottamaan hänestä oppia. Olen tainnut olla kotitöissä huono esimerkki, vai isästäänkö ovat ottaneet mallia?
Vielä elokuun he asuvat tässä, sitten heitä saakin jo alkaa taas ikävöidä. Niin se vain menee. Samalla nautin ajatuksesta kahden aikuisen huushollista, se sopii meille erinomaisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti