torstai 6. kesäkuuta 2013

Lenkillä 3500 muun kanssa

Eilinen oli Vaasa-päivä. Kävimme ensin ostamassa FB-loppiksesta bongaamani neljän hengen pöydän ja tuolit, ihan kuin uudet, ryhmä on oikein passeli uuteen keittiöömme. Väri, jonka valitsimme asunnon tummanpunaisiin seinäosuuksiin, oli onnistunut, hyvin huomaamaton kellertävä sävy. Vuokraisännän loppusiivous oli tosin jäänyt puolitiehen, kaapeista löytyi putkirempan jälkeistä pölyä ja ikkunat olivat likaiset. Pitää käydä hoitamassa ne ennen kuin viemme sinne lisää kamaa.
Sieltä siirryin Hietalahteen tapaamaan kääntäjäkollegoitani, SKTL:n paikallisosasto osallistui NiceRun-tapahtumaan, eri puolilla maata toteutettuun 5 km:n lenkkeily/juoksutapahtumaan, josta lahjoitetaan 1 euro/pää Roosa nauha -kampanjalle. Ihan kiva jippo, paitsi että tapahtumassa olisi paljon hiomista. Siinä oli liikaa seisoskelua, Scandinavien Hunksien neljän jäsenen puoliteholla vedetty lavashow melkeinpä pitkästytti, ja itse kävelysuoritus tehtiin vähän niin kuin ohimennen. Mutta pääasia oli päästä minglailemaan kollegoiden kanssa, siinä ehdittiin jutella kaikenlaista. Samalla sain tutustua uudemman kerran Vaasan rannan upeisiin lenkkimaisemiin, siellä on kiva ulkoilla ja käydä juoksulenkillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti