torstai 18. lokakuuta 2012

Seminaaripäivä

Edessä on hyvä työpäivä. Saan tulkata seminaarissa oman kotikaupungin kulttuuritalolla, mukavan kollegan seurassa. Ohjelma alkaa klo 10 eli ehdin tarkistaa meilit ja hoitaa muutaman pikkutyön eteenpäin. Iso lego lähti toissailtana lukuun, nyt odottelen niitä muita isoja töitä joista sama asiakas on varoittanut. Tulevat tietenkin yhtä aikaa. Tällä viikolla teen myös muutaman analyysin, se on piristävää touhua. Varsinkin näin syksyn pimeydessä, kiva näyttää ihmisille uusia omia värejä. Niitä on jokaisen paletissa, useimmat meistä käyttävät vain muutamia lempivärejään. Tai sitten vain mustia ja muita tummia värejä, niinkuin niitä ei olisi luonnossa juuri tällä hetkellä tarpeeksi.
Syksyyn on tullut nyt uusi sävy, aikaisemmin olen vain nauttinut syksyn tuulisista ja synkistä säistä, ja odottanut innolla joulun ja sen myötä tuikkivien valojen lähestymistä. Nyt tästä tuntuu puuttuvan jotain, ehkä katukuva, jossa olisi enemmän väkeä ja hyörinää, pieniä putiikkeja ja kahviloita, joiden ikkunoista tulvisi lämmin valo. Täällä on hiukan liian autiota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti