Mitä pienet edellä sitä isot perässä...

Vähän minua huvittaa. Olen nyt yli viisikymppisenä lasteni kanssa samassa jamassa, jahkaan ammatinvalintaa. Hekin ovat jo kerran valintansa tehneet kun lähtivät opiskelemaan, mutta kumpikaan ei tunne löytäneensä sitä omaa juttua. Ja turha sitä kai on paahtaa jos se ei hyvältä tunnu. Itse tein sen virheen ja tarrauduin ensimmäiseen opinahjoon. Itsepäisenä ja kilttinä tyttönä päätin viedä loppuun sen minkä aloitin, vaikka kuinka tympi, ja sitä voi tässä nyt voivotella. Ammatti on tuonut mukanaan paljon hyvää ja hyödyllistä, ei sitä voi sellaisenaan katua. Mutta alan vaihdon suunnittelu on tässä vaiheessa aika työlästä, joskin samalla sangen virkistävää. Päässä pyörii kaikenlaisia skenaarioita, soittelen sinne tänne selvittääkseni kouluttautumismahdollisuuksiani, ja pikkuhiljaa minulle alkaa muototua jonkinlainen käsitys siitä, mikä tässä olisi viisainta. Ehkä. Enhän voi olla varma ennen kuin teen uutta työtä. Mutta aion ottaa jokinlaisen riskin ja katsoa.