Mietin meissä ihmisissä jyllääviä voimia. Halu muutokseen pitää kehityksen pyörät pyörimässä, mutta muutokset voivat luoda myös levottomuutta ja ehkä joillekin juurettomuuttakin. Joitakin liian rauhallinen ja staattinen elämä ahdistaa, mieli tekee koko ajan kokeilla jotain uutta ja rukata kuviot uusiksi. Toiset taas kavahtavat kaikkea, mikä järkyttää heidän normaalin elämänrytmiään. Heille uusi työ tai uusi asunto on kauhistus, vaikka vanhassakin on paljon toivomisen varaa ja valituksen aihetta. Ja molemmat voivat käyttää mottonaan: "Man vet vad man har men inte vad man får".
Yhden yllättävän repliikin näin lukiessani SAS-lentoyhtiön kohtaloa käsittelevää juttua. Siinä muutaman nuoren naisen mielestä SAS pitäisi pelastaa, "onhan se ollut ja toiminut koko heidän elämänsä ajan" - onko lentoyhtiö todellakin osa heidän perusturvallisuuttaan? Ja hieman minua ihmetyttää, kun joku vuosikymmenienkin päästä ylistää, miten turvallista täällä meidän lintukodon sairaalassa oli synnyttää. On niitä lapsia syntynyt turvallisesti muuallakin. En oikein voi samaistua muutoksenvastaiseen ajatteluun, olen enemmän tuota levotonta tyyppiä. Vieläkään en asu vimpassa asunnossani enkä varmaan vimpassa kaupungissakaan, ja edessä olevat muutokset tuntuvat vain jännittäviltä. Varsinkin, kun ne voi jakaa samanmielisen kumppanin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti