Suomi täyttää tänään 96 vuotta. Ilman pienen armeijamme uskomatonta panostusta ja kansamme uhrausta olisimme osa Venäjää. Sitä sietää joskus miettiä. Pidämme nykyistä yhteiskuntaamme itsestäänselvyytenä, mutta se ei sitä ole. Aikaisemmat sukupolvet ovat sen meille taistelleet, meidän tulisi nyt vaalia perintöämme ja huolehtia siitä, ettemme itse enää syyllisty niihin julmuuksiin, mitä meidänkin sodissamme on nähty. Lisäksi meidän on ajateltava omaa maata laajemmin, olemme vain osa maailman väestöä, jonka hätä on yhteinen hätä. Mekään emme olisi selvinneet ilman auttavia naapureita, on autettava avuntarvitsevia, olivatpa he syntyneet missä maassa tahansa. Ei saa antaa globaalin kurjuuden nujertaa, vaikka se voi tuntua aivan liian suurelta taakalta yksilön harteille. Jokainen voi kuitenkin löytää oman tapansa auttaa omassa lähiympäristössään, ilman että joutuu luopumaan omasta turvallisesta elämästään.
Teen tänään pienen työrupeaman Duxin itsenäisyyspäiväjuhlassa, tulkkaan siellä kahden ruotsinkielisen entisen sotilaspojan juhlapuheen. Odotan sitä mielenkiinnolla, ja sen jälkeen ajan Henriksdaliin nuorten tarjoamalle illalliselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti