torstai 19. joulukuuta 2013

Pitäkää tunkkinne

Ihan tekisi mieli sanoa että nyt riitti, tämä on niin... sanonko mistä. Tuon jo aikaa luvatun työn takia olen jättänyt monet pienemmät kyselyt huomiotta, sellaiset jotka tulevat automatisoitujen saittien kautta, ja tänäänkin tein tarjouksen yhdestä uuden täkäläisen asiakkaan työstä sen mukaan, että ehtisin tehdä sen tämän luvatun ison työn rinnalla. Uusi asiakas voi kuitenkin jäädä saamatta, toimitusaika on todennäköisesti liian pitkä. En kuitenkaan pysty lupaamaan mahdottomia, en ole yökyöpeli, joka tahkoo ihmeitä sillä aikaa, kun muut nukkuvat. Ja jos sattuisin tuon uuden asiakkaan saamaan, se tietäisi silti yötöitä, koska sain juuri tiedon sähköpostiini: odottamani työ on PDF-muodossa asiakkaan palvelimella, ja minä saan tiedostot käännettäväksi huomenna. Ja sitten oletus on, että istun kiltisti työkoneella kun muut nauttivat joululomasta ja välipäivistä ja hyvin ansaituista vapaista. En haluaisi valittaa, olen vapaana itsenäisenä yrittäjänä itse vastuussa valinnoistani, mutta realiteetit palauttavat välillä maanpinnalle. Voisin hyvin vaihtaa näennäisen vapauteni työsuhteeseen, jossa kahvitauot ja joululomat ovat itsestäänselvyyksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti