Suomessa käydään ikävää keskustelua ruotsinkielen asemasta. Sana pakkoruotsi on iskostunut jo melkein jokaisen suuhun, kun kyseessä on itseasiassa hyötyruotsi. Asiasta tehty kansalaisaloite rikkoi 50000 nimen rajan ja menee eduskunnan käsittelyyn. Se kertoo melkoisesti meillä vallitsevasta ilmapiiristä.
Täällä rannikoilla kasvaneelle ja elävälle ruotsinkieli on itsestäänselvä osa identiteettiä, tuntuu ihan hirveältä seurata joidenkin suomenkielisten argumentointia maamme toista virallista kieltä vastaan. He ovat täysin unohtaneet maamme historian, ja maantieteellisen sijainnin. Suomella pärjää vain Suomessa, muissa Pohjoismaissa on lisäksemme noin 20 miljoonaa asukasta, joiden kanssa voisi kommunikoida ruotsiksi. Pohjoismaisissa yhteyksissä ei voida olettaa, että tanskalaiset, norjalaiset, islantilaiset ja ruotsalaiset käyttävät englantia vain, koska suomalaiset eivät osaa ruotsia. Virallisissa yhteyksissä suomalaisia varten hankitaan tulkit - ammattikuntani tietenkin kiittää - mutta se ei tue spontaania viestintää ja minglailun tuomia etuja. Suomalaiset eivät myöskään usko omaan kieltenoppimiskykyynsä, yhden kielen opettelu ei suinkaan sulje pois muita kieliä, päinvastoin se helpottaa uusien kielten omaksumista - tutkittu juttu.
Eilen medioitu erään kirjailijan haastattelu sai minut ihan tosissaan miettimään, olisiko syytä muuttaa muualle, eikä siis pelkästään auringon perässä. Suomenkielisten joukossa törmää valitettavan usein mielipiteisiin, jotka ovat aika rajoittuneita ja ahdistavia. Kielestä ei saisi tehdä pelottavaa peikkoa, vaan se olisi koettava rikkautena ja luonnollisena osana ihmisen identiteettiä, jota pitää kunnioittaa eikä polkea alas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti