tiistai 1. lokakuuta 2013

Ai nyt on jo tiistai

Viikonloppu meni mukavasti hyvän ystävän seurassa. Syötiin, ulkoiltiin ja turistiin pari vuorokautta, ja käytiinpä Ison D:n keikallakin paikallisessa ravintelissa ja jorattiin vähän. Setä oli ihan ok, mutta taitaa olla hyvä, että hänen tällä viikolla alkava kiertueensa on hänen sanojensa mukaan viimeinen. Ei yli 70-kymmpisenä kai tarvi vetää lavashowta, jos ei ihan hirveää hinkua ole. Toinen Vaasassa viime päivinä piipahtanut veteraani on Aira Samulin, 86-vuotias ikinuori energiapakkaus, joka puhui eläkeläisille hyvinvoinnista mustassa minihameessa ja korkeissa nilkkureissa. Ja oli hyvä ja uskottava, ainakin lehtijutusta päätellen. Onhan hän melkoinen idoli, kun on pysynyt noin elinvoimaisena ja upeana. Hänen mukaansa tanssi on vanhuksille mitä parasta aivojumppaa, ja senhän minä jo tiesinkin. Aion jatkaa tanssia jossain muodossa niin kauan kuin jalat kantavat. Eilen olin pilateksessa ja burleskissa, tänä aamuna vedin zumbat kun yöuni loppui liian aikaisin, ja illalla taas pilatesmatolle. Näin ne jenkkakahvat sulavat kaikkein tehokkaimmin, vaikka välillä vähän herkutteleekin. Täytyy nyt tahkoa kun on aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti