What's the point?

Miksiköhän elämä on tällaista kehityksen jatkumoa? Mahdanko koskaan tulla siihen tilanteeseen, jossa olen kaikin puolin tyytyväinen enkä halua muuttaa mitään. Jos tarkastellaan historiaani niin todennäköisesti en. Olen koko ikäni halunnut löytää kaikenlaisia kehityskohteita, ensin pari korkeakoulutukintoa, toinen töiden ohella. Sitten siirtyminen työsuhteesta yrittäjäksi ja asuinmaan vaihto. Sitten kaikenlaista täydennysopiskelua, ja kun arki on alkanut todella käydä puuduttavaksi, vähän tuntuvampia irtiottoja kääntäjän työstä. Tulkin ammatti oli tosin luonteva lisä kääntäjälle, mutta värikonsultti taas ihan eri maailmasta. ja henkinen valmentaja taas sitten jotain ihan muuta. Siinä en tosin usko jatkavani ammattitutkintoon asti, en näe itseäni valmentamassa muita. Tärkeintä minulle on ammentaa aiheesta itselleni evästä, ja kannustaa sen avulla myös muita. Mutta että myisin valmennusta, se ei tunnu luontevalta. Minulla on liian vähän kokemusta työyhteisöistä, ja ihmisistä yleensäkin. Onko tässä kaikessa hääräämisessä minkäänlaista punaista lankaa? Ei kai muuta kuin oman itsensä kehittäminen. Mutta nyt haluan työhön, jossa tästä kehitystyön tuottesta olisi iloa myös muille. Vaikka pöytä on juuri nyt täynnä käännöksiä, tunnen olevani työtön, sellainen vähän turha tyyppi. Ehkä on vain hyväksi käydä tämäkin ainakin kerran elämässä läpi.