Yksi ylitse muiden

Kävin tänään isossa ruokakaupassa, ja viikon ruokatarvikkeita kärryyn kootessa silmiini osui uunituore rukiinen luomulepä. Se piti ehdottomasti napata mukaan. Näin heti vesi kielellä, miten levittäisin leivälle paksulti voita ja nauttisin silmät ummessa. Sen rinnalla kalpenevat melkein kaikki makuelämykset. En tiedä kumpuaako se lapsuudesta, mummolan leipävartaasta. Pikkulikkana sieltä sai aina silloin tällöin evästä leikkeihin, ja teininä hiivimme serkun kanssa salaa pihistämään kokonaisen leivän kun tulimme rimpsalta yömyöhällä kotiin. Muistan myös, miten taivaalliselta äitini leipoma ruisleipä maistui kannon nokassa puolukkametsällä, kun ilta alkoi hämärtää ja pienen teki jo mieli kotiin. Rakastan etnistä ruokaa, erilaisia makuja ja hehkutan helposti jos onnistun loihtimaan herkkuja tai jos minulle tarjotaan jotain hyvää. Silti mikään ei voita tätä yksinkertaista nautintoa. Tarvitseeko mainita, että leivästä on pussissa pari murua jäljellä.