lauantai 26. lokakuuta 2013

Lauantaiaamu

Menihän se perjantaikin. Ájoimme iltapäivällä maalle saunomaan, ja yöksi kotiin. Laitoimme routapaistin uuniin ennen kuin menimme nukkumaan, ja heräsin aamulla melkein sopivasti. Kun työnsin lämpömittarin lihaan se näytti 68 astetta, eli muutamaa astetta liikaa. Uskon että se on siitä huolimatta mehukasta, se saa nyt muhia illalliseeen saakka mausteisessa glögiliemessä. Aloitamme illallisen kookosmaidossa ja yrteissä keitetyillä simpukoilla, toivottavasti suurin osa jäässä säilytetyistä merenelävistä on vielä hengissä. Lihan seuraksi laitamme chevrejuureksia uunissa ja jälkkäriksi taiteilen taas yhden kokeilun, lakristijuustokakun.
Mukavaa puuhaa, yhdessä kokkailu päivän aikana ja illanvietto mukavien ystävien seurassa. Minun on välillä kovasti ikävä nuoria ja perhe-elämää lasten kanssa. Vaikka tiedänkin, että tämä on ihan normaali järjestys, he pärjäävät omillaan eivätkä ikävöi kotiin, niin silti minua välillä kaihertaa. En kaipaa niinkään äänekkäitä teinejä ja heidän pyykkivuortaan, vaan aikaa jolloin he pysyivät touhussa mukana. Olivat pieniä poikia ja tarvitsivat vanhempiaan. Ihan selvästi alan olla valmis vastaanottamaan seuraavan sukupolven.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti